12. Myrskypääsky


Myrskypääsky oli kokonaisuudessa sisustettu Ikean kalusteilla ja pientavaroilla ja siten odotinkin mielenkiinnolla kohteen näkemistä. Yleisilme oli melko romanttinen (kts. Asuntomessuoppaan sivuilta kuva toisesta oleskelutilasta), eikä moderni kuten olin odottanut. Iso osa kalusteista oli helposti tunnistettavissa ja siten tunnelma olikin hieman kuin Ikean huonekalunäyttelyssä. Oikein onnistunut kokonaisuus siitä huolimatta ja sopi hyvin Asuntomessujen yleiseen linjaan. Yllätyksekseni pidin kovasti keittiöstä! Syy lienee siinä, että se muistuttaa muodoltaan ja hengeltään hyvin paljon vanhempieni kodin keittiötä. Olinkin leikannut etukäteen ylläolevan kuvan mukaisen lehtileikkeen äidilleni, jotta hän saisi siitä vähän vinkkiä mahdollisesti tulevaan keittiöremonttiin.
16. Italia-talo


Toinen mielenkiinnon kohde oli Jorma Uotisen suunnittelema Italia-talo. Varsinaisesti ennakko-odotuksia ei ollut, mutta asunto ei mielestäni ollut kaiken hypetyksen arvoinen. Julkkissuunnittelija lienee ollut enemmän mielenkiintoa herättävä tekijä kuin itse sisustus. Jälleen ruokapöytä ansaitsee kuolausta ja värit ovat mieleeni. Jotain vähän erilaistakin oli oivallettu muihin verrattuna, kun seinä-wc:n ylätila oltiin myös otettu hyötykäyttöön samaa materiaalia olevilla kaapeilla. Saunaan oli rakennettu lauteen alle halkoluukku (ei omaa kuvaa, mutta näkyy Asuntomessuoppaan kuvassa oikeassa alalaidassa), joka ideana oli hyvä, mutta ei näyttänyt käytännölliseltä. Halkotila oli arviolta reilun metrin syvä, joten en tiedä miten alimmaisia puita olisi ollut tarkoitus pohjalta noukkia. Yhtään makuuhuonetta ei oltu sisustettu makuuhuoneeksi, vaan asunnossa oli pelkästään erilaisia pieniä oleskelutiloja. Punainen lanka tuntui olevan erilaisten design-huonekalujen esittely.
27. Bassotalo Villa Oliver






Bassotalossa oli vihdoin tarjolla lisää värejä ja iloisuutta! Pojan makuuhuoneeksi sisustetun oranssin seinän väri oli suorastaan herkullinen, ihanan aurinkoinen. Lisäksi hyvää mieltä tuotti yläkerran aulatilassa ollut kaunis kukka-akvaario, jossa värikkäitä tekokukkia kellui vedessä sinne ohjatun ilmavirran mukana. Suihkutiloissa seinään oli käytetty upeaa lasimurskelaattaa ja samaa henkeä oli myös mm. makuuhuoneen valaisimissa ja toisessa kylpyhuoneessa. Lisäksi erityishuomion sai fiksusti sijoitettu vaatehuone talon toisessa kerroksessa, joka näytti muista poiketen myös käytännölliseltä. Katossa on tyylikäs valokuja, joka tuo tasaisen valon koko huoneeseen.
Klassisia, pelikistettyjä huonekaluja yhdistettynä reippaisiin väreihin ja pieni erilainen klikki mukana. Tämä talo oli todella mieleeni, eikä pelkästään sisustuksen ansiosta. Se sijaitsi reilusti erillään muista taloista ja siten omaa pihaa oli runsaasti sekä oma ranta.
34. LämpöHelmi -paritalo



Kohde 34 oli oikeastaan kaksi paritalon puolikasta. Kuvat ovat talon ensimmäisestä osasta, joka oli kyllä sisustettu hyvin samaan henkeen kuin toinenkin puolikas. Pidin erityisesti ajatuksesta käyttää makuuhuoneen valaisimina kahta tavallista kattolamppua. Lisäksi nurkasta kurkistelee lempparini Kartellin tuoli (joita löytyi muualtakin pitkin asuntoa). Toisessa huoneessa miellytti värimaailma. Talon julkisivu oli erityisen kaunis pelkistetyn tyylin ystäville, vaikka polyrottinkikalusteet eivät varsinaisesti olekaan meikäläisen juttu. Tähän ne tuntuvat kuitenkin sopivan enemmän kuin hyvin.
Tässä kohteessa molemmissa asunnoissa oli oma reilun kokoinen sauna ja kylpytilat, mutta sen lisäksi rannassa oli vielä yhteinen saunarakennus. Sauna ja sen oleskelutilat olivat melko pienet, joten en ihan ymmärtänyt rakennuksen funktiota. Ehkä sen oli tarkoitus toimia erillisenä illanviettopaikkana, joskaan se ei tarjonnut tiloja isommalle porukalle, eikä sen yhteydessä ollut esim. minkäänlaista kesäkeittiötä tai muuta ajanviettopaikkaa.
36. Jämerä-Lumi


Tässä kohteessa kiersimme miehen kanssa myös ihastuksesta huokaillen, asunnosta löytyi monia meitä miellyttäneitä ratkaisuja. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi koko asunnon katonrajassa kiertävään “valolippaan”, joka toi todella miellyttävän, pehmeän valon tiloihin. Tilojen sisustus oli moderni, mustaa ja valkoista pääosin. Minua ilahdutti myös todella kauniit portaat (Asuntomessuoppaan kuva), jotka tietenkin olivat pääosin peitetty muovimatolla messujen ajaksi. Työtilassa oli ihanasti tehty ikkuna oleskelutilaan, jonka kautta huoneeseen tulvi runsaasti luonnonvaloa. Tässä kohteessa taisimme muuten bongata melkein joka huoneesta Amphionin-kaiutinparin.
Erityisekstrana talon kellarikerrokseen oli rakennettu täysiverinen leffahuone. Ei ikkunoita, äänieristetyt ovi ja seinät, tyylikkäät akustiikkapaneelit, mukavasti sisustettu Fatboyn-löhötuoleilla jne. Tilassa pauhasi musiikki ja hyvältähän se kuulosti. Kuvia en huoneesta saanut, sillä se oli lähestulkoon kokonaan pimennetty ja olin liian laiska laittaakseni salaman paikoilleen. Lefahuone on meidän molempien unelma, jos joskus päädymme rakentamaan tai hankkimaan omakotitalon. Ehdottoman iso plussa sellaisen toteuttamisesta asuntomessukohteeseen.
Bassotalon ohella toinen suosikeistani.
Luulenpa, ettei asuntomessuilla tarvitse käydä taas muutamaan vuoteen, ellei ole rakentamassa omaa taloa. Tällä kertaa messut vaan sattuivat sopivasti omaan loma-aikatauluun. Sattumalta tässä katsauksessa herkkupalat jäivät ihan lopuksi, noin niin kuin sokeriksi. :)


Minun mielestä tuo bassotalon kylppärin laatta oli lasimurskaa.
Tietenkin, eikä kivimurskaa, kuten kirjoitin.
Onko sulla mitään tietoa mistä tämä Jämerä-Lumi talon työpöytä on?
Jalat näyttävät ainakin näiltä Ikean jaloilta -> Vika Artur.
Kiitos kovasti, luulin etten ikinä löydä edes vastaavaa. Olen nimittäin etsinyt pitkään kyseistä pöytää.