28/08/2010, 17:30
Tänä syksynä tunnun missaavan kaikki tapahtumat, joissa olisin halunnut jo aikaisempinakin vuosina käydä. Tänään olisi ollut Design Market, jonka ihan tyystin unohdin. Olisihan se kyllä huomennakin vielä tarjolla, mutta mikäli Avaruusasemablogiin on uskominen, ei maksa vaivaa lähteä keskustaan. Ensi viikolla olisi tarjolla Habitare, johon ihan oikeastikin haluaisin. Sinä ainoana päivänä, mikä olisi itselle mahdollista, olen töissä. Viikonlopuksi on muita suunnitelmia. Höh.
Noh, tyydyn selailemaan Ikean kuvastoa kera ruotsalaisen suklaan. Piti käydä noutamassa kuvasto erikeen myymälästä, kun Ei mainoksia -kyltillisiin postiluukkuihin sitä ei edelleenkään jaeta.
27/08/2010, 18:24
Selailin Sagaformin syyskuvastoa ja silmiin osui kivannäköinen purkkisarja. Tulee vähän mieleen vanhat Arabiat. Tuollainen puu on jäänyt kutkuttelemaan mieltäni Eamesin kiikkustuolin myötä. Voi kunpa olisi tilaa. *huokaus*

www.sagaform.se
Aiheet:
mä haluun!,
sisustus ja koti
Kommentit poissa käytöstä
25/08/2010, 10:41
Koko tämän aamun ja viime yön taivaalta on tullut vettä koko kesän edestä. Vaan ei haittaa, tällaisena päivänä kääriytyy hyvin mielellään lämpöiseen vilttiin ja ottaa vähän hömppälukemista käsiin. Kesälomatekemistä parhaimmillaan, maanantaina koittaa jälleen paluu arkeen.
Aiheet:
kaikkea muuta
Kommentit poissa käytöstä
21/08/2010, 23:47
Tästä minä pidän kovasti.
Kuvissa näkyvä matto olisi täydellinen nykyisen huonosti imuroitavan reuhkan tilalle. Ehkä se tosin harmaalla lattialla näyttäisi tylsältä.
Jotain pientä iltapuhdetta pitäisi kehittää, alkaa käydä aika pitkäksi syksyn tullessa. Makuuhuone kaipaisi vähän maalikättä ja jotain muutakin. Tietäisin kyllä mitä, mutta rahoitus ja toteutus puuttuu. Valaisimen saimme jo vaihdettua sentään.
Kuvat löysin emmas designbloggista.
19/08/2010, 18:49
Ihan vallan unohdin yhden kohteen muiden joukosta. En tiedä oliko tämä oikeasti sisustettu jonkun mieleiseksi, sillä minulle tuli mieleen vain kauhuleffat tai sitten sen olikin tarkoitus nimenomaan hätkäyttää. Kuvat kertonevat enemmän kuin sanat tässä kohtaa.
10. Tiileri Törmäpääsky
En voi mitään, mutta ylläolevista kuvista tuli minulle (ja koko seurueelle) mieleen veriroiskeet. Vähän on lamppuihin roiskahtanut “työskentelyn” aikana, ruumista on raahattu takan edestä ja lopuksi huuhdeltu kädet wc:ssä. Samanlaisia “verivanoja” ja roiskeita löytyi mm. kattauksesta ja vessan peileistä. Koko asunto oli sisustettu hyvin punavoittoisesti, ei ollut yhtään huonetta missä väriä ei olisi käytetty. Ja hyvin runsaasti vieläpä. Yksinkertaisesti kamala ja ahdistava.
19/08/2010, 15:53
12. Myrskypääsky
Myrskypääsky oli kokonaisuudessa sisustettu Ikean kalusteilla ja pientavaroilla ja siten odotinkin mielenkiinnolla kohteen näkemistä. Yleisilme oli melko romanttinen (kts. Asuntomessuoppaan sivuilta kuva toisesta oleskelutilasta), eikä moderni kuten olin odottanut. Iso osa kalusteista oli helposti tunnistettavissa ja siten tunnelma olikin hieman kuin Ikean huonekalunäyttelyssä. Oikein onnistunut kokonaisuus siitä huolimatta ja sopi hyvin Asuntomessujen yleiseen linjaan. Yllätyksekseni pidin kovasti keittiöstä! Syy lienee siinä, että se muistuttaa muodoltaan ja hengeltään hyvin paljon vanhempieni kodin keittiötä. Olinkin leikannut etukäteen ylläolevan kuvan mukaisen lehtileikkeen äidilleni, jotta hän saisi siitä vähän vinkkiä mahdollisesti tulevaan keittiöremonttiin.
16. Italia-talo
Toinen mielenkiinnon kohde oli Jorma Uotisen suunnittelema Italia-talo. Varsinaisesti ennakko-odotuksia ei ollut, mutta asunto ei mielestäni ollut kaiken hypetyksen arvoinen. Julkkissuunnittelija lienee ollut enemmän mielenkiintoa herättävä tekijä kuin itse sisustus. Jälleen ruokapöytä ansaitsee kuolausta ja värit ovat mieleeni. Jotain vähän erilaistakin oli oivallettu muihin verrattuna, kun seinä-wc:n ylätila oltiin myös otettu hyötykäyttöön samaa materiaalia olevilla kaapeilla. Saunaan oli rakennettu lauteen alle halkoluukku (ei omaa kuvaa, mutta näkyy Asuntomessuoppaan kuvassa oikeassa alalaidassa), joka ideana oli hyvä, mutta ei näyttänyt käytännölliseltä. Halkotila oli arviolta reilun metrin syvä, joten en tiedä miten alimmaisia puita olisi ollut tarkoitus pohjalta noukkia. Yhtään makuuhuonetta ei oltu sisustettu makuuhuoneeksi, vaan asunnossa oli pelkästään erilaisia pieniä oleskelutiloja. Punainen lanka tuntui olevan erilaisten design-huonekalujen esittely.
27. Bassotalo Villa Oliver
Bassotalossa oli vihdoin tarjolla lisää värejä ja iloisuutta! Pojan makuuhuoneeksi sisustetun oranssin seinän väri oli suorastaan herkullinen, ihanan aurinkoinen. Lisäksi hyvää mieltä tuotti yläkerran aulatilassa ollut kaunis kukka-akvaario, jossa värikkäitä tekokukkia kellui vedessä sinne ohjatun ilmavirran mukana. Suihkutiloissa seinään oli käytetty upeaa lasimurskelaattaa ja samaa henkeä oli myös mm. makuuhuoneen valaisimissa ja toisessa kylpyhuoneessa. Lisäksi erityishuomion sai fiksusti sijoitettu vaatehuone talon toisessa kerroksessa, joka näytti muista poiketen myös käytännölliseltä. Katossa on tyylikäs valokuja, joka tuo tasaisen valon koko huoneeseen.
Klassisia, pelikistettyjä huonekaluja yhdistettynä reippaisiin väreihin ja pieni erilainen klikki mukana. Tämä talo oli todella mieleeni, eikä pelkästään sisustuksen ansiosta. Se sijaitsi reilusti erillään muista taloista ja siten omaa pihaa oli runsaasti sekä oma ranta.
34. LämpöHelmi -paritalo
Kohde 34 oli oikeastaan kaksi paritalon puolikasta. Kuvat ovat talon ensimmäisestä osasta, joka oli kyllä sisustettu hyvin samaan henkeen kuin toinenkin puolikas. Pidin erityisesti ajatuksesta käyttää makuuhuoneen valaisimina kahta tavallista kattolamppua. Lisäksi nurkasta kurkistelee lempparini Kartellin tuoli (joita löytyi muualtakin pitkin asuntoa). Toisessa huoneessa miellytti värimaailma. Talon julkisivu oli erityisen kaunis pelkistetyn tyylin ystäville, vaikka polyrottinkikalusteet eivät varsinaisesti olekaan meikäläisen juttu. Tähän ne tuntuvat kuitenkin sopivan enemmän kuin hyvin.
Tässä kohteessa molemmissa asunnoissa oli oma reilun kokoinen sauna ja kylpytilat, mutta sen lisäksi rannassa oli vielä yhteinen saunarakennus. Sauna ja sen oleskelutilat olivat melko pienet, joten en ihan ymmärtänyt rakennuksen funktiota. Ehkä sen oli tarkoitus toimia erillisenä illanviettopaikkana, joskaan se ei tarjonnut tiloja isommalle porukalle, eikä sen yhteydessä ollut esim. minkäänlaista kesäkeittiötä tai muuta ajanviettopaikkaa.
36. Jämerä-Lumi
Tässä kohteessa kiersimme miehen kanssa myös ihastuksesta huokaillen, asunnosta löytyi monia meitä miellyttäneitä ratkaisuja. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi koko asunnon katonrajassa kiertävään “valolippaan”, joka toi todella miellyttävän, pehmeän valon tiloihin. Tilojen sisustus oli moderni, mustaa ja valkoista pääosin. Minua ilahdutti myös todella kauniit portaat (Asuntomessuoppaan kuva), jotka tietenkin olivat pääosin peitetty muovimatolla messujen ajaksi. Työtilassa oli ihanasti tehty ikkuna oleskelutilaan, jonka kautta huoneeseen tulvi runsaasti luonnonvaloa. Tässä kohteessa taisimme muuten bongata melkein joka huoneesta Amphionin-kaiutinparin.
Erityisekstrana talon kellarikerrokseen oli rakennettu täysiverinen leffahuone. Ei ikkunoita, äänieristetyt ovi ja seinät, tyylikkäät akustiikkapaneelit, mukavasti sisustettu Fatboyn-löhötuoleilla jne. Tilassa pauhasi musiikki ja hyvältähän se kuulosti. Kuvia en huoneesta saanut, sillä se oli lähestulkoon kokonaan pimennetty ja olin liian laiska laittaakseni salaman paikoilleen. Lefahuone on meidän molempien unelma, jos joskus päädymme rakentamaan tai hankkimaan omakotitalon. Ehdottoman iso plussa sellaisen toteuttamisesta asuntomessukohteeseen.
Bassotalon ohella toinen suosikeistani.
Luulenpa, ettei asuntomessuilla tarvitse käydä taas muutamaan vuoteen, ellei ole rakentamassa omaa taloa. Tällä kertaa messut vaan sattuivat sopivasti omaan loma-aikatauluun. Sattumalta tässä katsauksessa herkkupalat jäivät ihan lopuksi, noin niin kuin sokeriksi. :)
18/08/2010, 19:52
1. Petra-asunto
Mukavan värikkäitä huoneita, rohkeita tapetteja. Ei varsinaisesti mitään erikoista, mutta ihan positiivinen väripilkku muuten neutraalissa ja valkoisessa joukossa.
3. Omatalo CityCalla
Kaunis ja avara keittiö, erityisesti vasemmanpuoleisen seinän sävy miellytti. Yksi kauneimmista lattioista. Näin ensimmäistä kertaa Eolovin Lintukoto -valaisimen (kuva 2) käytössä, eikä se näyttänytkään seinällä niin tyhmältä mitä olin kuvitellut. Aika kivat parina ja seinän harmaa on jälleen herkku. Mustan ja valkoisen liitto toimii aina. Takan kuviointi ja vastakkaisen seinän tapetti mätsäsi hauskasti. Veljeni mielestä takka näyttää ihan tv-alttarilta, jota se tosiaan tekeekin ainakin kuvassa.
5. Harmaja
Harmaja oli ulkoapäin ehdottomasti yksi mieleenpainuvimmista vaaleiden talojen rinnalla. Ottamani kuvat eivät oikein imartele taloa, joten niitä ei nyt tähän ole laittaa. Googlen kuvahausta noita näyttää kuitenkin löytyvän. Sisätiloista ei jäänyt juuri muuta käteen kuin keittiössä ollut törkeän hieno kivitapetti. Sen pinta on siis oikeaa kivimurua, tausta taisi olla kangasta. Enpä tietenkään ottanut tietoja siitä ylös, joten en osaa sanoa minkä valmistajan tuotteesta oli kyse.
8. Kastelli Plazia 169
Tässä kohteessa sekä minun että miehen mielenkiinto keskittyi oleskelutilaan sattuneesta syystä. ;) Akustiikkapaneelit näyttävät hyvältä ja samanlaiset kaiuttimetkin bongattiin kuin mitkä kotoakin löytyy. Ylipäänsä messukohteissa oli muuten käytetty pääosin Amphionin kaiuttimia, joka tietenkin on järkevääkin valmistajan ollessa paikallinen. Kuvassa näkyvä subwoofer kiinnostaisi myös itseä noin ulkonäkönsä puolesta, mikähän se mahtaa olla?
Lastenhuoneessa yhdellä seinällä oli suloinen tapetti. Pöydälle levitetty mallipala osoitti, että sitä voisi värittääkin itse. En kyllä tiedä antaisinko oman lapseni ihan luvan kanssa piirtää seinään, vaikka siihenhän tuo varmastikin houkuttelee. Malli on Sandbergin Dino.
11. Kusti
Ennakko-odotukset olivat korkealla Kustin kohdalla. Paikan päällä jokin ei vaan kuitenkaan natsannut, eikä samanlaista fiilistä tullut kuin Asuntomessujen sivuja selatessa. Toki suuret ikkunat toivat ihanasti luonnonvaloa ja avaruutta tiloihin, mutta kokonaisuus oli jotenkin pliisu. Pidin erityisesti työpöydän kalustuksesta (pöytä, tuoli, valaisin), ruokailutilan kalustuksesta sekä oleskelutilan lattian rajassa kulkevasta matalasta ikkunasta. Talo sijoittui muistaakseni energialuokkaan C muiden ollessa pääosin A-luokkaa, joten kovinkaan ekologinen tällainen suuri-ikkunainen talo ei ole. Harmi, kohde oli lievä pettymys.
Jatkuu seuraavassa osassa.
18/08/2010, 14:58
Kuten sanottua, kävimme pyörähtämässä Kuopion Asuntomessuilla. Ihan kaikkia kohteita emme jaksaneet kiertää, sillä päivä oli kutakuinkin tukalan kuuma. Yleisesti ottaen messut eivät tarjonneet omaan silmääni juurikaan mitään uutta tai erityisen innovatiivista. Maisemat Kuopion Saaristokaupungissa ovat kyllä upeat, muutamalla tontilla oli tarjolla oma ranta tai edes läheinen sijainti Kallavedelle. Julkiset kulkuyhteydet eivät ainakaan vielä ole kummoiset, alueelle pääsee ainoastaan yhdellä bussilla, omalla autolla matkaa tulee noin 7 km Kuopion keskustasta.

kartat.eniro.fi / asuntomessuopas.fi
Päällimmäisenä taloista mieleen jäi portaat, portaat ja portaat. Yhtään yksitasoista taloa ei messuilla tainnut olla ainakaan niiden joukossa, joita kiersimme. Parhaimmillaan kerroksia taisi olla neljä tai viisi, kun luettiin mukaan pienetkin tasonmuutokset asuntojen sisällä. Monessa talossa sisäänkäyntikin oli jyrkän nousun päässä. Päivän jälkeen tiesi kyllä kiivenneensä… Asunnoissa oli selkeästi panostettu oleskelutiloihin ja hyvin harvassa oli esimerkiksi tv tai paikka sille, makuuhuoneet ja lastenhuoneet olivat pienehköjä.
Keittiöiden yleinen linja oli vaaleaa, mustaa ja valkoista, korkeakiiltoista. Hyvin vähän puupintoja. Moneen keittiöön kuului ns. välitilan ikkuna, yleensä vesipisteen takana. Ikkuna tuo mukavasti luonnonvaloa työskentelytasoille, mutta kuinka käytännöllinen se on? Kodinkoneet olivat nostettu työskentelykorkeudelle, kuten nykyään tapana on, mutta monessa keittiössä se toi rikkonaisen linjan kalusteiden korkeuteen.
Mustia tai muuten vain tummia saunoja oli valtaosassa asunnoista ja yhteisenä tekijänä kaikille oli lämpökäsitellyn puun käyttö. Sen huomasi heti hajusta, sillä lämpökäsitelty puu haisee ihan järkyttävän pahalle. Monessa asunnossa sauna oli erotettu kylpytiloista pelkällä lasiseinällä, joka toki tuo valoisuutta ja avaruutta tiloihin. Kaikkiin asuntoihin kuului (yli)suuri kylpyhuone tai kaksi kahdella vesisadesuihkulla. Tavallisia suihkuja oli harvassa, näin ehkä yhden tai kaksi.
Pihat noudattivat yhtenäistä linjaa; ei nurmea, runsaasti kiveyksiä tai laudoituksia. Grillikatos/kesäkeittiö tai parhaimmillaan kaksi lasitetun terassin lisäksi. Muutama raikas poikkeus oli messualueen laidoilla, joissa naapuri ei ollut ihan ikkunan takana. Näissä nurmialaa oli käytetty runsaasti ja tehty kiveyksiä vain pääväylille ja rytmittämään pihoja.
Laitan seuraavaksi kuvapostauksen messuista. Kuvasin vain mielenkiintoisimmat kohteet, joten kaikista taloista ei ole materiaalia.
Aiheet:
asuminen,
sisustus ja koti
Kommentit poissa käytöstä
12/08/2010, 10:54
Istun tällä hetkellä laiturin nokassa, meren äärellä Houtskarissa. Nettiyhteys toimii puhelimen kautta, joten kuvapostauksia ei juuri kirjoitella.
Ensimmäinen lomaviikko on puolessa välissä. Asuntomessut on nähty ja niistä postaus tulee tuonnempana. Suosikit vaihtoivat yllättäen paikkaa, asunnot eivät näyttäneet samalta kuin kuvissa. Kuvia on paljon, joten katsotaan jaanko ne useampaan päivitykseen.
Palailen linjoille ensi viikon alkupuolella, kun olen jälleen parempien yhteyksien päässä. Nyt keskityn nautiskelemaan kauniista loppukesän päivästä merituulta haistellen.
Aiheet:
kaikkea muuta
Kommentit poissa käytöstä
03/08/2010, 17:19
Ja keittää kuulemma ihan hyvät kahvitkin. Ihanan pieni ja söpö, juuri sopiva meidän talouteen.
Vedenkeitin ja leivänpaahdinkin tekisi mieli laittaa vaihtoon.