Vielä parin päivän ajan (kuun loppuun asti) MyIittalan jäsenet saavat Iittalan myymälöistä 30 % alennuksen yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta. Kävin hakemassa tänään työkaverille porukalla valitun läksiäislahjan, mutta samalla tarttui jotain itsellekin. 1,8 litran kastikekasari oli edullisesti 25 eurolla (norm. 49,40 €). Erittäin tarpeeseen.
Nettikaupan puolella olisi vielä himotuksena Touch-maustemyllyt, kympin kappale. Voikohan noissa muuten käyttää esim. suolaa ja pippuria vai meneekö koneisto rikki?
Totesin eilen puolukkapuuroa vatkatessani, että meidän sähkövatkain on ihan kökkö. Uudelle olisi todellakin käyttöä, kun vempele hyytyi pelkästään puurosta. Saisi olla tällä kertaa vähän jyhkeämpää tekoa kuin nykyinen rimpula. Jompikumpi näistä ilahduttaisi.
www.philips.fi, www.hobbyhall.fi
Tilasin muuten himoitsemani kMix-kahvinkeittimen, kun sattui tarjous kohdalle. Ei vaan ole vielä tullut, vaikka sitä näyttää edelleen olevan varastossa. Kunhan nyt ensi viikolla viimeistään kolahtaisi saapumisilmoitus luukusta.
Tällaisen laiskan kastelijan unelma on systeemi, joka hoitaa vesitarjoilun kasville omasta puolesta. Helpoimmalla pääsee upottamalla täyden vesipullon multaan, jolloin multa pysyy tasaisen kosteana, mutta ei mene liian märäksi
Toimii ja on ihanteellinen myös lomareissun ajaksi. Parissa päivässä isot mansikkapuskat ovat hörppineet vettä puoli litraa, joten vähän viileämmällä säällä pullollisesta riittänee noin viikoksi.
Mietin juuri tänään onko liian aikaista alkaa jo pakkaamaan laukkuja, vaikka lomaan on vielä kaksi viikkoa. Todennäköisesti on, kun emme edes poistu maan rajojen ulkopuolelle. Odotan vaan niin innolla, että pääsen vähän pois kaupunkiympyröistä reilun viikon ajaksi. Maalle ja vähän merellekin. Parin kaupunkivuoden ja ihmisvilinän jälkeen kaipaan takaisin maaseudun rauhaan. Onneksi kotona pääsee käymään melko usein, se pitää minut järjissäni.
Kuopioon en ikävöi takaisin pätkääkään, mutta Asuntomessut toki pitää käydä katsomassa, kun osuvat niin sopivasti lomanviettoon. Messujen tarjontaa olen jo etukäteen vilkuillut Dekosta ja Asuntomessujen sivuilta ja sieltä on pari suosikkikohdetta löytynyt. Kuvien perusteella tarjolla on pääosin aika yllätyksettömiä ratkaisuja.
Kohdenumero 3, CityCallassa viehättää mustavalkoisuus ja etenkin keittiö- ja olohuoneratkaisu. Keittiö on erotettu lasikaiteella olohuoneesta eri tasolle, “yhdessä ja erikseen”. Lattia on myös erityisen kaunis.
Omatalo CityCalla, http://www.asuntomessuopas.fi
Muutamassa muussakin blogissa suosikkien joukkoon on noussut kohde 11, Kusti. Eikä ihme, isot, koko seinän korkuiset ikkunat tuovat ihanan valoisuuden tilaan. Keittiö näyttää todella kivalta välitilan ikkunan ansiosta. Itse pidän myös makuuhuoneen säilytysratkaisusta, joskin itse kaipaisin jonkinlaista suojaa avoimien sivujen peitoksi. Ei siellä vaatteet kuitenkaan aina ole järjestyksessä.
Uh-oh. Ensimmäinen ihka oikea keikkani ja mikä aloitus! Ihoni oli kananlihalla kutakuinkin koko keikan ajan ja kyyneleet kirposivat soiton alkaessa silmiin. Palaan kirjoittelun pariin sitten, kun olen saapunut takaisin maanpinnalle täältä pilvistä.
Kyllä tällä fiiliksellä jaksaa odottaa kesälomaa. (Kuvan laatu ei kyllä päätä huimaa.)
Tänään meidän oli tarkoitus lähteä rannalle loikomaan, mutta koska aurinko on ollut koko päivän pilvessä, suuntasimme Ikeaan. Käytimme ensimmäistä kertaa hyödyksi Ikea-bussia ja jopa oli mukavaa! Ilmastoitu kyyti lyhyintä mahdollista reittiä, eikä yhtään pomppuista rallipätkää, jossa saa varmasti vatsansa sekaisin.
Ostoslistalla on ollut koko asumisaikamme uudet hyllylevyt vaatekaappiin. Alkuperäiset hyllyt ovat sellaiset muoviset kaukalot, jotka ovat epäkäytännölliset ja niitä on muutenkin ollut liian vähän. Niiden lisäksi tuli hankittua vähän muutakin vaatekaapin sisuksiin. Puiset henkarit ovat kivanäköisiä, mutta vievät liikaa tilaa, joten tilalle ostimme halvimmat mahdolliset muoviset. Nyt kaappiin mahtuu vähän enemmän vaatetta riippumaan. Lisäksi otimme mittoihin sopivia laatikoita pienien vaatteiden järjestyksessä pitämiseen.
www.ikea.fi
Kuvan vasemmassa alakulmassa koreilee myös punainen tyyny! Sistuksen värikaudet vaihtuu meikäläisellä kuin sukat ja nyt on vuorossa punainen. Olen kyllä siitä aina tykännyt, mutta kokenut sen mustan ja valkoisen parina ehkä liian… öö… japanihenkiseksi tai jotain. Annoin nyt periksi mielikuvilleni, eikä punainen näytäkään hullummalta, kun ympärillä on kuitenkin enimmäkseen valkoista.
Tästä pääsemmekin suurempaan kutkutukseen, joka on majaillut takaraivossa jo pitkään. Olen haaveillut jo pienen ikuisuuden Design House Stockholmin Step-tikkaista ja punainen väri tuntuu entistä enemmän pisteeltä iin päälle. En vaan tiedä olisiko kuitenkin parempi miettiä mustia tai valkoisia. Ne olisivat ainakin turvallisia vaihtoehtoja, mutta niin tylsiä!
Tänään tulee tasan 10 vuotta siitä, kun istuin junassa kohti Helsinkiä ja tapasin mieheni ensimmäisen kerran. Siitä se sitten lähti… Järjetöntä, miten nopeaan aika menee. Mitään erityistä emme ole suunnitelleet viikonlopulle, mutta maanantaina menemme katsomaan tätä:
!!!!
Olkoon keikka vaikka sitten kymmenvuotisjuhlistuksemme. :)
Aivotoiminta on aikalailla nollissa tällaisina hellepäivinä. Eipä sillä, rakastan kesää ja hellettä, mutta rajansa minunkin rakkaudella. :) Töissä on tukalat oltavat, sillä jostain syystä kerroksemme on kuin huonosti lämmitetty sauna ja siellä ei kierrä ilma juuri ollenkaan. Kuulin työkaverin mitanneen eilen 29 lämpöastetta sisällä.
Viikonlopuksi oli suunnitteilla pikkuvisiitti Ikeaan, mutta ehkäpä jätän bussimatkailut toiseen kertaan. Taidamme sen sijaan suunnata Suomenlinnaan, vaikka tiedänkin sen olevan tupaten täynnä ihmisiä aurinkoisena päivänä. Eikä taida ensi viikolla juuri helpottaa, mikäli on sääennustuksiin uskominen:
foreca.fi
Joko ilmastonmuutoksesta voi puhua edes vähän niin, ettei saa kirosanan leimaa otsaan heti? Viime talvi oli jäätävän kylmä, tämä kesä tuntuu olevan ennätyskuuma ja tämänpäiväinen rankkasade Helsingissä antaisi edes vähän viitteitä siihen suuntaan, että kohti ääripäiden aikaa ollaan menossa. Tai ehkä ne lapsuuden kylmät talvet ja inkkarikesät olivat samanlaisia, en muista enää.
Näin kesähelteitä ajatellen voisi pikkuhiljaa harkita jonkinlaisen ilmanviilentimen hankkimista kotioloihin, kun öisin ei saa unta kuumuuden vuoksi. Parvekkeen ovi auki nukkuminen ei tunnu helpottavan tukalaa oloa yhtään. En ole perehtynyt aiheeseen, mitäköhän hintaluokkaa parinkymmenen neliön viilentämiseen tarvittava laite on. Nättikin sen pitäisi olla ja hiljainen.
Nappasin joskus viime syksynä lehdestä leikkeen, jossa oli lyhyt arvio Vichy Essentiellesin puhdistusvoiteesta. Lappu pyöri pitkään lompakossani, kunnes viimein muutama viikko sitten muistin ostaa puhdistusaineen itselleni testiin. Nappasin samalla mukaan saman sarjan kasvoemulsion, kun entinen voide alkoi olla lopussa.
Vichyn tuotteita on saatavilla ainoastaan apteekeista ja ne edustavat selkeästi enemmän kosmetiikkalinjaa kuin apteekin perusvalikoima. Puhdistusvoide maksaa normaalisti noin 9 euroa ja kasvoemulsion saa hitusen alle 13 eurolla. Sopuhintaan siis.
Käytin aiemmin pitkään Biothermin Biosource -puhdistusvaahtoa, mutta koin sen puhdistavan ihoni välillä liiankin hyvin. Ihosta tuli oikein “natisevan puhdas” ja kosteusvoidetta oli levitettävä välittömästi puhdistuksen jälkeen. Muuten olin erittäin tyytyväinen tuotteeseen. Vichyn puhdistusvoide on pesevyyden suhteen samanlainen, mutta jättää silti ihon pehmeäksi, eikä rasvausta tarvitse heti. Voiteesta muodostuu ihana pehmeä vaahto, joka puhdistaa kaikki meikin rippeetkin. Pieni, korkeintaan herneen kokoinen määrä riittää hyvään lopputulokseen.
Vaikka ihoni on pääosin kuiva, valitsin voiteeksi ainoastaan kasvoemulsion, eli normaalille- ja sekaiholle tarkoitetun tuotteen. Kesäisin ihoni voi hieman paremmin auringon ansiosta ja emulsio riittää kokeiluni perusteella vallan mainiosti kosteuttamaan ihoni tällä hetkellä. Tuote levittyy helposti ja imeytyy nopeasti. Aamuisin on ollut oikein mainiota, kun imeytymistä ei tarvitse odotella pitkään ennen meikkausta.
Molemmat tuotteet tuoksuvat kevyesti ruusuiselle, mutta hetken päästä voiteeseen hiipivä perustuoksu on enemmänkin lääkevoidemainen. Pidän siitä, ettei voimakas tuoksu jää leijailemaan koko päiväksi ja jostain syystä lääkevoiteiden tuoksu lisää luottamustani tuotteen tehoa kohtaan. Netistä tuntuu löytyvän joitakin blogitekstejä, joissa käyttäjät ovat saaneet voimakkaita allergisia reaktioita tuotteista, mutta itselleni nämä tuntuvat sopivan täydellisesti.