Palasimme tänään takaisin kaupunkiin. Vajaan viikon aikana parvekkeella olevat mansikat olivat kasvattaneet pari marjaa.

Ovat tuollaisia ihan älyttömän pieniä ja todella makeita – maistuvat ihan metsämansikoilta. Mikähän lajike mahtaa olla kyseessä? Googletuksen perusteella kuukausimansikka vastaisi parhaiten tuntomerkkejä. Täytyy kysyä taimimyyjältä varmempi tieto, kunhan vaan satun hänet näkemään.

Tähän mennessä sato on ollut aika laiha, yhteensä neljä marjaa on vasta kypsynyt. Tällä tahdilla saadaan kerätä mansikoita koko kesä edes paria jätskiannosta varten. :)

Juhannus on mennyt erittäin rauhallisissa merkeissä maalla, edes kokkoa emme voineet polttaa metsäpalovaroituksen takia. Puuhastelua on kyllä ollut, kun ollaan porukalla tehty pientä kasvojenkohotusta kotitalolla. Ei ole käynyt aika pitkäksi ja muutenkin on ollut kivaa päästä tekemään pihahommia.

Kotitalomme on rakennettu 80-luvun alussa ja silloin tapana oli laittaa talon ympärille vain nurmi. Viime vuosien trendinä on ollut tehdä talon ympärille kiveys, joka kieltämättä muuttaa rakennuksen ympärystän huomattavasti siistimmäksi ja aivan eri näköiseksi. Siispä tuumasta toimeen. Lisäksi talon seinustalta kaivettiin vähän vanhoja pensaita pois ja laitettiin tilalle liuskekiveä, jota löytyi ennestään jo pihan poluilta. Toiselle pensasseinustalle vanhemmat olivat rakentaneet aiemmin jo terassin. Pienellä työllä talo nuoreni valehtelematta kymmenen vuotta. Siistiä tuli!

Sen lisäksi, että pihahommia on tehty, kunnostimme kimpassa vanhan Ponin. Kirjoitinkin vähän aikaa sitten uuden pyörän hankinnasta, mutta koska vanha oli erittäin hyvässä kunnossa myös lähempää tarkasteltuna, päätimme fiksata sen huippukuntoon. Pidän muutenkin enemmän vanhan Ponin muotokielestä kuin uuden, joten otan tämän mielelläni käyttöön kaupunkiin.

Aluksi purimme pyörän kokonaan niin pitkälle kuin mahdollista oli ilman osien hajoamista. Renkaat vaihtuivat uusiin valkokylkisiin renkaisiin (alkuperäisiä harmaita ei enää saa mistään) ja koko pyörä kävi läpi täydellisen puhdistuksen. Lopuksi runko vahattiin ja kiillotettiin. Maalipinta oli edelleen hyväkuntoinen, joten maalaushommiin emme viitsineet ryhtyä.

Pyörän satula oli todella huonossa ja repaleisessa kunnossa, joten sen “entisöimme”. En halunnut kokonaan uutta satulaa, kun pyörän runkoakaan ei uudistettu. Ruosteiset metalliosat saivat pintaansa uuden maalin ja jo se kohotti ilmettä hyvin. Vanha päällinen irrotettiin ja tilalle ommeltiin uusi muovitetusta froteesta. Luonnonvalkoinen nahka olisi sopinut paremmin, mutta näinkin siitä tuli oikein siisti, joskin hieman liian kirkas väriltään. Voihan sen myöhemmin vielä vaihtaa, jos haluaa. Kangas on pingotettu tiukalle ja liimattu satulan runkoon kiinni. Vanhasta satulasta nappasin myös Tunturin logon talteen ja se toimittaa uudessa pienen heijastimen virkaa.

Poni jäi kuitenkin vielä odottamaan talliin Savoon. Tulee sitten autokyydillä kuukauden päästä uuteen kotiin. Kyllä kelpaa heppatallille omalla ratsulla karauttaa.

Olen jo usean vuoden ajan haikaillut takaisin hevosten ja ratsastuksen pariin. Viimein alkuviikosta kävelimme kaverin kanssa kivenheiton päässä sijaitsevalle Kilon Tallille. Norkoilin vähän aikaa tallin käytävällä, mutta uskaltauduin viimein rapsuttelemaan ja silittelemään heppoja. Edellisestä hevoskontaktista oli aikaa varmaankin viitisentoista vuotta, mutta jostain syystä ei edes pelottanut tai jännittänyt yhtään lähestyä eläimiä. Olin aivan täpinöissäni!

Tiesin jo tallille mennessä, ettei siitä välttämättä hyvää seuraa. Kuinkas ollakaan, hupsis, olen ilmoittanut itseni kertauskurssille.  Se on vasta elokuussa, joten vielä on vähän odoteltava ennen kuin pääsee tositoimiin. :)

Viimeaikoina on tullut huomattua, että polkupyörä olisi eri kätevä omistaa. Sillä polkaisisi näin kesäaikaan näppärästi vaikkapa salille (kun oma lähisalimme sulkee ovensa viikon päästä) tai tallille heppoja rapsuttelemaan tai vaikkapa anoppilaan parin kilometrin päähän. Kävely on tylsää ja julkisillakaan ei aina viitsisi ihan lyhyitä matkoja matkustaa. Auto olisi vain typerä vaihtoehto.

Vähän siis mieltä kutkuttaisi hankkia pyörä. Jompi kumpi retroista, Poni tai Jopo, olisi mieleeni, ihan vain suomalaisen muotoilun kunniaksi.

Kallistun mielessäni Jopon puolelle. Se näyttää paljon kevyemmälle rakenteeltaan, eikä siinä ole mitään ylimääräistä. Juuri siis sellainen, joka olisi tällaiselle poljeskelijalle omiaan. Joko musta tai tuollainen kirpeän vihreä. Tai ehkäpä punainen? Ponissa on uudistettu makuuni liikaa, on vaihteita, käsijarrua, ylimääräistä tavaratelinettä… Nääh.

Tietenkin vaihtoehtona on myös kotona maalla majaileva oikeasti retro Poni, mutta se vaatisi paljon kunnostamista. Kyllä se ajokunnossa on, mutta olisi kiva tuunailla siitä vähän salonkikelpoisempi. Maalia pintaan ainakin, äiti oli jo hankkinut uudet päällyskumit renkaisiin. Sillä pyörällä on kyllä sen verran tunnearvoa, etten tiedä saisinko edes tuoda sitä tänne suureen maailmaan.

Tältä se parveke sitten näyttää valmiina. Kukkia se vielä kaipaisi tuomaan väriä lisää.

Grillin aputasona toimii Udden-tarjoiluvaunu (Ikeasta) ja vanha ruokapöytä on päällystetty Marimekon Puutarhurin parhaat -vahakankaalla. Iso mansikkaruukku on niinikään Ikeasta, vuorasin sen sisäosan tarjoiluvaunun suojana olleilla ohuilla styroksilevyillä. Luulisin sen nyt kestävän ainakin jotenkin talvipakkasia.

Koska haluan itse aina mielelläni tietää kuinka paljon rahaa muutoksiin on mennyt, tein parvekkeestakin laskelman. Mikäli summaan lasketaan mukaan jo viime kesänä ostettu grilli, koko parvekkeeseen upposi vähän alle 500 euroa sisältäen kaiken kalusteista pientarvikkeisiin ja lattiamateriaaleihin. Kertaostona tuli ainoastaan hankittua lattian ritilät ja maalit. Tuoleja lukuunottamatta muut hankinnat olemme tehneet pikkuhiljaa kevään edetessä. Vähän pienemmälläkin budjetilla saa siis ihan kivaa aikaan. Itse olen ainakin erittäin tyytyväinen.