Olen ottanut elämässäni suuren edistysaskeleen ja opetellut juomaan kahvia ja jopa alkanut pitämään sen mausta. Koska en aikaisemmin ole edes maistanut kahvia kotona, en ole tiennyt millaista juomaa keittimemme tekee. Sehän oli ihan kamalan makuista! Kahvinkeitin menee ehdottomasti vaihtoon, kun sille kerta nyt käyttöäkin tulee, mutta ei pelkästään maun vuoksi. Valitsin aikoinaan ihan ulkonäön perusteella termoskannuisen keittimen, joka on äärimmäisen epäkäytännöllinen. Kannun saa kääntää käytännössä ylösalaisin, että kahvi tulee kunnolla ulos ja pannua ei tietenkään voi pestä koneessa, joka on iso miinus.
Olen seilannut pitkin nettiä ja yrittänyt etsiä vanhalle keittimelle korvaajaa. Hyvännäköisiä vaihtoehtoja on todella vähän. Espressokeittimissä riittäisi huomattavasti enemmän valikoimaa, mutta ihan niin aktiivisia kahvittelijoita emme ole, että sellaiselle olisi käyttöä. Ulkonäkö on itselleni pääasia, mutta lisäksi pitäisi kai tutkia ominaisuuksiakin ja etenkin sitä miten helposti keitin on puhdistettavissa.
Kenwoodin kMix-sarjassa olisi todella kiva keitin, mutta samalla menisi leivänpaahdin vaihtoon. En toisaalta pistä yhtään pahakseni. ;) Harmikseni sarjan vedenkeitin ei ole yhtään makuuni. Pinta koneissa on alumiinia ja ruostumatonta terästä – tyylikästä.
Keittimen pannu on pieni, vain kuudelle kupille, mutta ihan riittävä kahdelle. Vieraita meillä tuskin käy niin paljoa, etteikö 6 kuppia olisi ihan tarpeeksi. Myös laite itsessään on kohtalaisen pieni, eikä näin veisi liikaa pöytätilaa, kun sitä on muutenkin niin vähän. Hinta on noin 100 euroa, joka on kyllä ylärajalla, mitä pienestä kahvinkeittimestä maksaisin. Toisaalta ulkonäkö on niin kiva, että siihen voisi vähän panostaakin. Samoin leivänpaahdin on kallinpuoleinen yli 80 euron hintalapullaan, mutta mutta…
Kuukausi sitten hankittu Wii on ollut ahkerassa käytössä. Omalta osaltani reilusti ahkerammassa kuin PS3. Wiillä tulee lisäksi pelattua huomattavasti enemmän yhdessä, kun PS3:n pelit ovat olleet enemmänkin miehen heiniä musiikkipelejä lukuunottamatta.
Yhdeksi suosikeistani on noussut Boom Blox Smash Party (myynnissä joissakin maissa nimellä Bash Party). Peli sisältää runsaasti erilaisia pähkinöitä ja pitää yllä loogista päättelykykyä. Idea on kaikissa pikkupeleissä yksinkertainen, mutta silti koukuttava. Kussakin kentässä on erilaisia palikoita, joita täytyy tuhota tai järjestellä joko heittelemällä palloilla, poimimalla, ritsalla ampumalla jne. Ehdoton lempparini on peli, jossa eri värisiä palikoita täytyy poistaa rakennelmista siten, ettei torni kaadu ja sen päällä oleva miinuspistepalikka putoa. Ajatus on samantapainen kuin Jengassa (tai Huojuvassa tornissa), paitsi että poistettavia palikoita ei siirretä tornin päälle. Ohjaaminen tapahtuu luonnollisestikin liiketunnistusta hyväksi käyttäen ja pienikin käden virheliike saattaa olla kohtalokas.
Color Dismantle
Wiin peligrafiikka ei ole mitenkään silmiähivelevää HD-kuvaan tottuneelle, mutta tässä pelissä se on onnistuttu toteuttamaan kohtuullisesti ja osittain ehkä muita paremmin. Ympäristöt ovat värikkäitä ja liikkeiden mallinnus on uskottavaa. Pelihahmot ovat laatikkomaisia tyyppejä, joita voi vapaasti heitellä pitkin kenttiä, eli joitakin kiinteitä objekteja lukuunottamatta kaikkea voi liikutella.
Kattava arvostelu pelistä Konsolifin.netissä, alla julkaisijan virallinen trailer.
Piipahdin eilen Lushissa. Lushissa on myynnissä käsintehtyjä saippuoita ja kylpytuotteita, joihin käytetään tuoreita luomuhedelmiä ja -vihanneksia, eteerisiä öljyjä ja joitakin synteettisiä raaka-aineita. Mitään tuotteita ei testata eläinkokein.
Myymälässä on esillä valtavia saippuapaloja, joista asiakas saa valita mieleisensä ja josta leikataan tarpeiden mukainen pala. Hinnat ovat noin 5-7 euroa / 100 g. Lisäksi erilaisia kylpytuotteita, kuten suihkusaippuoita, kiinteitä shampoita, “kylpypommeja”, vartalovoiteita jne. on tarjolla. En saanut lupaa ottaa liikkeestä kuvia, mutta kannattaa käydä itse paikan päällä. Miljöö näyttää kuin astuisi karkkikauppaan ja saippuat näyttävät ihan kakuilta ja karkeilta. Tosin kovin pitkään en ainakaan itse viihdy sisällä, sillä eri tuotteiden tuoksut ovat niin voimakkaita, että alan voimaan pahoin jo pienen visiitin aikana.
Mukaan tarttui pari saippuaa omaan käyttöön. Ostin pienen palan Porridgea, joka on nimensäkin mukaan puurosaippua. Se sisältää kauraa, joka tekee hyvää atooppiselle iholleni. Tuoksu on todella imelä ja toffeinen.
Porridge Soap
Lisäksi pyysin pienen palan Sultana of Soapista, joka on tarkoitettu vartalosaippuaksi. Se sisältää kuivattuja mustaherukoita, karpaloita ja aprikooseja.
Sultana of Soap
Kassiin meni myös kolmaskin saippuapala, mutta se on menossa lahjaksi.
Seuraavan tilauksen teen todennäköisesti nettikaupasta, sillä vaikka myymälä onkin niin suloinen, en voimakkaiden tuoksujen vuoksi halua siellä käydä. Todennäköisesti tilausta ei kuitenkaan ihan heti tarvitse tehdä, sillä kuulemani mukaan saippuat kestävät käytössä todella pitkään.
Petaaminen ei aina huvita. Tai ei oikeastaan koskaan. Teemme sen joskus pakon edestä, jos vieraita on tulossa kylään, eli ehkä kaksi kertaa vuodessa (minun anoppia varten emme jaksa pedata). Olen pikkuhiljaa luopumassa koko päiväpeiton käytöstä, kun kuitenkin suurimman osan vuodesta se lojuu kaapissa, eikä asianmukaisesti sängyn päällä.
Sen sijaan pötköttimessä pitää olla kivat lakanat. Kaapista joutaisi pois vähemmän kivoja, jotta siellä olisi tilaa niille kivemmille. Ikean pussilakanoiden laatu on ollut ihan ok, jos vähän katsoo mitä ostaa. Muun muassa edulliset Bibbi snurr-lakanat ovat olleet aivan mahtilaatua pinkkiä lukuunottamatta, joka pölisee niin, että asuntomme saa vaaleanpunaisen kuorrutteen. Parasta noissa on mukavan paksu ja jämäkkä kangas sekä jalkopäässä olevat pikkunepparit, ettei peitto vaella toiseen huoneeseen yön aikana.
Näitä lasten lakanoita olin jo käpistellyt pitkään ja viime reissulla ne piti poimia mukaan. Aika suloiset.
Barnslig park
Lakana-asioissa tulee otettua rennosti. Petaamisen ei välttämättä tarvitse olla niin tyylikästä ja särmää, vaikka sänky onkin auki ja näkyvillä koko ajan.
Blogi on hyrrännyt nyt tasan kuukauden uudessa osoitteessa. Uuden palveluntarjoajan palvelin tuntuu olevan hieman hitaampi kuin Kapsi ja sivua saa ainakin toisinaan latailla pidempään. Muuten kaikki on toiminut oikein hienosti. Parannusta entiseen on, että paketissa tuli mukana oma seurantapaneeli, josta näkee osoitteeseen tulleet visiitit tarkemmin ja tilastoidusti. Kirjoittelen niistä tähän, sillä tulos ainakin löi minut ihan ällikällä.
Uniikkeja kävijöitä kuukauden aikana on ollut hieman vajaat 700. Tästä määrästä tulee tietenkin vähentää erilaisten bottien käynnit ja harhalaukaukset sivuille. Siitä huolimatta sivuja on ladattu kuukaudessa yli 3000 kertaa. Hmmm.
Suurin osa käyttäjistä surffailee sivuille Firefoxilla tai IE:llä. Muiden selainten (mm. Safari ja Opera) osuus on alle 10 %. Käyttöjärjestelmistä suurin on yllätyksettömästi Windows ja Mac tulee kakkosena 15 %:n osuudellaan.
Suurin osa, noin 80 %, kävijöistä tulee suoraan nykyisellä osoitteella, mutta siitä huolimatta vanha osoite komeilee ulkopuolisten listan kärjessä noin 15 %:n osuudella. Yllätyksekseni Googlen kautta tulee vain viitisen prosenttia lukijoista. Epäilen, että (suurin) osa Googlen kautta tulevista kävijöistä etsii tietoa perfektionismista eivätkä niinkään hae asiakseen tätä blogia. Perfektionismi onkin ylivoimaisesti suosituin hakusana, blogilla tai ilman. Jokunen on näköjään myös hamuillut entisessä paikassa ollutta reseptiarkistoa ja päätynyt sitä kautta blogiin. Muista blogeista eniten kävijöitä on tullut Avaruusaseman ja Marraksen kautta.
Tällaista tällä kertaa. Aika yllättäviä tuloksia ennen kaikkea latausmäärien ja kävijöiden osalta.
Reseptiarkiston kehitystyö, eli taantuma yksinkertaisuuteen, on muuten vieläkin kesken, eli saa nähdä missä vaiheessa se tulee takaisin käyttöön vai tuleeko ollenkaan.
Kävin aikaisemmin tänä iltana viemässä veljen puolisoineen lentokentälle. Näillä minuuteilla koneen nokka nousee kohti Krabia, Thaimaata. He onnekkaat. Me lomaillaan vähän vaatimattomammissa merkeissä ja suunnataan huomenna Caribialle. Ihan vaan Turkuun tosin, hotelli Caribiaan. Lillutaan pari päivää kylpylässä, saunotaan, syödään hyvin ja rypistytään kaikesta siitä vedestä ihan rusinoiksi.
Koska veli jätti minulle autonsakin huostaan heidän lomansa ajaksi, niin ajamme myöhemmin kotikotiini maalle ja lomailemme siellä vajaan viikon verran. Ohjelmassa ainakin laskettelua, whiiii. :)
Näillä puhein hiljenen varmaankin viikon ajaksi, ellen sitten käy reissun päältä päivittämässä jotain kuulumisia. Nauttikaa keväästä, niin me ainakin teemme.
Kävin tänään katsastamassa sen asunnon, joka minun piti nähdä jo viikko sitten. Noh, enpä ihmettele, ettei se ollut kelvannut kellekään viime viikolla, kun olihan se aika roisissa kunnossa. Ruskeankukertavassa muovimattolattiassa oli epämääräisiä pinttyneitä tahroja runsaasti, olohuoneen seinät todella likaiset ja reikäiset, ovissa reikiä jne. Asunnossa leijaili vieno mädäntynyt tuoksu, sillä edellinen asukas oli jättänyt jääkaapin täyteen ruokaa, eikä asunnossa ole ollut sähköjä ihan hetkeen. Välittäjä tokaisi vaan keittiöön astuessani, että älä sitten avaa jääkaappia… Uuni oli ihan mustan karstan peitossa, huoneisiin oli jätetty epämääräisiä röykkiöitä tavaraa seuraavan asukkaan iloksi. Hyi, en ikinä kehtaisi jättää asuntoa sellaiseen kuntoon mitä tämä oli, eikä tuskin ole edes lähelläkään pahimmasta päästä. Asuntoon on kyllä tilattu siivous, mutta ei sen varsinainen kunto siitä juuri parane. Omistaja ei halua tehdä remonttia, sillä hänen mielestään asunto on ihan hyväkuntoinen. Itse saa kuulemma remontoida, mutta omasta pussista luonnollisestikin.
No mutta, kuvissahan tämä näyttää jopa ihan siedettävältä
Sen lisäksi, että asunto oli huonokuntoinen, pohjaratkaisu oli vähän kökkö. Makuuhuone oli niin pieni, että sinne olisi mahtunut juuri ja juuri vain sänky (kuvassa oikealla, seinä on miltei heti oven takana). Kylpyhuone ja sauna keskellä asuntoa olivat ihan siedettävässä kunnossa, mutta sauna asunnon muuhun kokoon suhteettoman suuri. Olohuoneeseen olisi myös mennyt vain pienenpieni sohva ja tv-taso ja lisäksi sinne olisi pitänyt mahduttaa myös ruokapöytä. Mahdoton tehtävä. Keittokomerosta sentään plussaa, kaappitilaa oli ihan mukavasti.
Meitä varten on parempi asunto tuolla jossain, sillä tämän jätämme suosiolla väliin halvasta vuokrasta huolimatta. Ehkä yksineläjälle ja vähempään tyytyvälle ihan ok-ratkaisu, mutta ei kahdelle ihmiselle.
—
Soitin tänään isännöitsijälle oman asuntomme kattovuodosta, kun ei sieltä yllättäen mitään ollut kuulunut. Ilmoitin jämäkästi, että asialle on tehtävä jotain ja asap, joten huoltomies soittikin puolen tunnin päästä, että oli käynyt tarkastamassa ilmoituksemme. Syyksi paljastui katolla oleva läpivienti, joka falskaa ja siksi vettä tippuu sisälle. Nyt välikatosta revitään kaikki eristeet viennin kohdalta irti, tutkitaan, kuivataan ja tilkitään. Lisäksi katolta pudotellaan lumet, jotta huoltomiehet pääsevät tarkemmin katsomaan myös muut mahdolliset vuotopaikat. Tällä viikolla pitäisi vielä tulla puhelu vuokrayhtiön joltain hepulta, joka ilmoittaa tarkemmin miten asiassa edetään. Hyvä, että joku otti asian tosissaan, vaikkakin pienen patistelun jälkeen. Epäilemättä tänä talvena vuotavista katoista on tullut runsain mitoin valituksia suurien lumikuormien vuoksi.